Tekstit

Viimenen päivä

Kuva
Päivä 25 Elikkäs vika päivä ja 18v. synttärit. Päivä aloitettiin ihan normaalisti, eli kasasimme muutamat taulun kuoret. Lisäksi juhlistimme syntymäpäivääni kääretortun kera. Pääsin töistä huomattavasti aikaisemmin kuin yleensä, paluumatkan pakkaamisen ja synttärijuhlien takia.  Illasta isäntäperheeni vei minut syömään intialaistaja ja järjestivät kakku kahvit.

Ei mitään ihmeempää

Kuva
Päivät 24 & 25 Tiistai ja keskiviikko meni samoissa merkeissä. Koko päivän rakentelimme joko kehyksi tai osia. Lisäksi korjasimme yhden valomainoksen rungon, (se oli ottanut osumaa rekasta).

Viimeisiä viedään

Kuva
Päivä 23 Maanantaina starttasimme päivän korjaamalla viimeviikolla valmistettuja osia (ei mitään hajua mihin niitä käytetään). Loppupäivän aikana mittasimme, leikkasime ja kasasimme suuren valotaulun rungon, mutta se jäi vielä hieman kesken koska jouduimme purkamaan pienen rekkalastillisen valomainosten osia. Rekan purussa oli muutama lievästi jännittävämpi tilanne, kun rekkakuskilla oli vähän kiire.😁

Vika viikonloppu

Kuva
Päivät 21 & 22 Lauantaina lähettiin kiertelee joulutoreilla. Normaaleitten joututorien lisäks käytiin suomalaisissajoulumyyjäisissä. Oli hulvatonta puhu suomea ja maistaa ruisleipää näin ulkomailla ollessa. Sunnuntai meni taas lorviessa ja lautapelejä pelatessa. Ainii, tääl sato lunta sunnuntai aamusta.

Perjantai, taas..

Kuva
Päivä 20 Eipä sitä ihan hirveesti tullu tehtyy mitään uutta. Jatkoin pajanpuolella osien valmistusta. Kovasti nää yrittää ylipuhua minuu jäämään tänne töihin.☺

Paluu töihin🙂

Kuva
Päivä 19 Pääsin aamulla kömpimään ylös sängystä ja lähtemään töihin, jeeee😁. Töissä muutamat ensimmäiset tunnit meni kuitenkin hortoillessa ja pään selvittelyssä, että sai jonkun näkösen käsityksen tän hetkisestä työtilanteesta. Lisäksi työhallin kylmyys rupesi kaihertamaan vielä toipuvaa ruumistani, mutta onnekseni suunnittelu puolen tytöt tulivat pelastamaan minut lämpöisiin tiloihin. Pääsiin siis seuraamaan muutamaksi tunniksi, mistä kaikki valokyltit saavat alkunsa. Iltapäivästä kuitenkin siirryin takaisin hallin puolelle auttamaan kylttien runkojen ja osien valmistuksessa.

No nyt menee hyvin...

Kuva
Päivät 16 & 17 ... Piti näköjään hankkiutua kipiäks. Kiitti ja kuitti tältä erää.☹ P.s. Kiitos kuvasta Kopi17.